Suosikkinäyttelijä sai potkut hittisarjasta – fanit järkyttyivät

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalla suurta menestystä saaneen Glee-televisiosarjan kulisseissa kuohuu, kun sarjan tähti Chord Overstreet on saanut potkut. Eilen Yhdysvalloissa nimittäin paljastui, että Overstreetin sopimusta ei enää uusittu toiselle tuotantokaudelle.

TV Line -julkaisun uutisesta järkyttyneiden fanien reaktiot täyttivät eilen sosiaalista mediaa, ja esimerkiksi Twitterissä aihe oli yksi päivän yleisimmistä. Äskettäin Chord Overstreet kertoi roolihahmostaan Ryan Seacrestin haastattelussa, eikä tähdellä vielä tuolloin ilmeisesti ollut tietoakaan tulevasta shokkikäänteestä.

Overstreetin tilalle ollaan pestaamassa uutta tähteä, jonka roolihahmo saa debyyttinsä uuden tuotantokauden alussa. Uuden roolin näyttelijä valitaan tänä kesänä The Glee Project -realityohjelmassa.