Lovexille merkittävä kansainvälinen levytyssopimus

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tamperelaisen Lovex-yhtyeen uusi Watch Out! -albumi julkaistaan myös Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Sakssassa levy julkaistaan 5. elokuuta. Albumin ensimmäinen singlelohkaisu, Slave For The Glory, on saanut hyvän vastaanoton saksalaisessa mediassa.

Saksa, Itävalta ja Sveitsi muodostaa Euroopan suurimman musiikkimarkkina-alueen, ja sopimuksen myötä myös Lovexin kaksi edellistä albumia, Divine Insanity ja Pretend Or Surrender, julkaistiin edellä mainituissa maissa. Lovexilla on takana neljä Euroopan kiertuetta ja syksyllä yhtyeellä on tarkoitus suunnata uudelle kiertueelle. Watch Out! -albumi julkaistaan 6.7.2011 myös Japanissa, jossa yhtye on käynyt keikkailemassa kaksi kertaa.

– Sopimus Saksan EMIn kanssa on aivan mahtava asia. Levyn ympärillä työskentelevä tiimi on innoissaan meidän uudesta materiaalista ja on hienoa, että albumin promoaminen käynnistyy nyt myös Saksassakin, kertoo yhtyeen kitaristi Vivian.