Provinssirockissa esiintyneen hittibändin jäsen pidätetty ryöstöstä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa kolme vuotta sitten esiintyneen Coheed and Cambria -yhtyeen jäsen Michael Todd on pidätetty ryöstöstä. Vuonna 2008 Provinssirockissa esiintyneen suosikkiyhtyeen basisti ryösti nimittäin kaupasta kuusi pulloa huumaavaa kipulääkettä.

Massachusettsissa sijaitsevaan Walgreens-kauppaan marssinut rokkari ilmoitti henkilökunnalle, että hänellä on mukanaan pommi ja että hän räjäyttäisi sen jos häntä yritetään pysäyttää. Nyt miestä odottaa todennäköisesti vankeustuomio.

Yhtyeen keikkailuun ikävä tapaus ei ainakaan pidemmällä tähtäimellä vaikuta, sillä Michael Todd sai välittömästi potkut yhtyeestä ja hänet korvataan kiertueella toisella basistilla. Basisti on jo aiemmin ilmoittanut keskittyvänsä bändistä pitämällään tauolla soolouraansa, ja vankilassa biisinkirjoittamiseen onkin hyvin aikaa.