Mel Gibson toikkaroi kaatokännissä – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Mel Gibson tuomittiin maaliskuussa pitkään ehdonalaiseen vankeuteen pahoinpitelystä. Hän oli kuukausien ajan otsikoissa hakattuaan entisen tyttöystävänsä Oksana Grigorievan ja uhkailtuaan tätä lukuisia kertoja puhelimessa.

Nyt maineensa menettänyt näyttelijä on ikuistettu toikkaroimassa ravintolan edustalla Malibussa. Mel Gibson poistui Taverna Tonystä hyvässä maistissa, eikä ollut pysyä pystyssä yrittäessään kävellä suoraan paparazzien salamavalojen ristitulessa.

Näyttelijä tunnusti pahoinpitelynsä eräässä nauhoitetussa puhelussa, joita käytettiin oikeudessa myös todisteena. Hän selvisi kolmen vuoden ehdollisella vankeustuomiolla, vuoden terapialla ja 16 tunnin yhdyskuntapalvelulla. Lisäksi Gibson joutuu maksamaan oikeudenkäyntikulut ja sakkoja.

Mel Gibsonin ura on kärsinyt tapauksen johdosta valtavasti, sillä naisia hakkaavalla ja puhelimessa törkeitä rasistisia uhkauksia lateleva näyttelijä on muuttunut Hollywoodissa hylkiöksi, jonka kanssa kukaan ei halua työskennellä. Jopa Gibsonin manageri jätti hänet. Oikeudessa Gibson syytti Grigorievaa kiristyksestä, mutta tuomioistuin hylkäsi syytöksen. Näyttelijän saama tuomio oli monilta osin samankaltainen kuin Rihannan aikoinaan hakanneella Chris Brownilla pari vuotta sitten.