Tammerkosken sillalla -festivaali kasvatti suosiotaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tammerkosken sillalla –tapahtuma järjestettiin perinteisin menoin Tamperella 1. – 9. heinäkuuta. Yhdeksänpäiväinen kaupunkitapahtuma järjestettiin nyt kymmenettä kertaa.

Keskustorin juhlateltassa vieraili yhteensä 31.000 asiakasta ja koko festivaalialueella tapahtuman aikana noin 63.000 ihmistä. Ilmaistapahtumista suosituimpia olivat Kuunkuiskaajien konsertti sekä Mikko Alatalon yhteislaulutapahtuma, joihin osallistui yli 2.000 etnoiskelmän ja yhteislaulun ystävää.

Myös tapahtuman lastenpäivää vauhdittaneet Mimi ja Kuku sekä Kengurumeininki keräsivät yli 1.500 lasta leikkimään ja pomppimaan lastenmusiikin tahdissa. Juhlateltan iltakonsertit saivat aikaisempien vuosien tapaan juhlaväen liikkeelle. Tänä vuonna iltakonserteissa oli yhteensä 12.500 asiakasta. Loppuunmyytyjä iltatilaisuuksia olivat Jenni Vartiaisen, Kaija Koon ja Juha Tapion sekä Yön konsertit. Ensi vuonna Tammerkosken sillalla -tapahtuma järjestetään 29.6. – 7.7.2012.

Uusimmat