Jessica Alba avautui seksuaalisuudestaan: ”Se on upeaa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijäkaunotar Jessica Alba nähtiin keväällä Suomessakin samanaikaisesti kahdessa elokuvassa, kun hän tähditti sekä Machete että Pienin painajainen perheessä -elokuvia. Parhaillaan Jessica Alba odottaa toista lastaan.

30-vuotias Jessica synnytti kolmevuotiaan tyttärensä keväällä 2008 ja kertoo nyt, että hän on siitä lähtien ymmärtänyt naisen seksuaalisuutta.

– Olin aika ujo seksuaalisuuteni kanssa. En ymmärtänyt sitä ennenkuin sain tyttären. Näin miten ihmeellistä ja hämmästyttävää on olla nainen ja rakentaa elämä, Jessica kertoo haastattelussaan Allure-lehdessä.

Vaikka Jessica on niittänyt mainetta tyrmäävän vartalonsa ja ulkonäkönsä vuoksi, hän kertoo olevansa tarkka siitä, kuinka paljon ihoa hän vilauttaa elokuvissa. Tyttärensä syntymän jälkeen Jessica on kuitenkin kertonut, ettei hänen vartalonsa ole sen jälkeen palannut ennalleen.

– En voi enää koskaan päästä samaan painoon mikä minulla oli ennen Honour-tytärtäni. Vartaloni on muuttunut. Farkut istuvat erilailla ja jotkut vartalon osat roikkuvat erilailla. Lapsen syntymä on ihme, mutta jokaisen vartalo muuttuu sen jälkeen. Ellet ole Gisele Bundchen! Jessica kertoo.

Taannoin Jessica kertoi ettei pidä itseään seksisymbolina, mutta myönsi seksikkään naisen maineen hivelevän perheenäidin itsetuntoa. Alba paljasti äskettäin myös vähemmän mairittelevia puolia itsestään, sillä hän kertoi olevansa hyvin mustasukkainen miehestään Cash Warrenista. Jessica paljasti tulevansa hulluksi, jos näkee miehensä flirttailevan toisten naisten kanssa.

Uusimmat