Kelly Brook rannalla: ”Miehet tuijottivat kuin jäätelöä!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Englantilainen mallikaunotar Kelly Brook on noussut parissa vuodessa tuntemattomuudesta kansainväliseksi tähdeksi. Talent-tuomaristossa nähty kaunotar voitti äänestykset maailman kauneimmasta julkkisvartalosta ja maailman kauneimmista sääristä.

Brook lomailee parhaillaan Italiassa, joissa häntä on enimmäkseen kuvattu palvomassa aurinkoa tai nauttimassa vesileikeistä. Nyt Kelly kuvattiin uimarannalla 50-luvun tyylisessä uima-asussa, joka korostaa aikalailla naisen rintamusta. Aiemmin lomallaan hän kirjoitti Twitter-blogiinsa miesten tuijottavan häntä kuin jäätelöä. Ei ihme, katso uhkeat kuvat tästä.

31-vuotias englantilainen Kelly Brook on toiminut julkkisurallaan näyttelemisen ja mallintöiden lisäksi myös uimapukujen suunnittelijana. Vuonna 2006 hän julkisti myös oman uimapuku- ja vaatemalliston. Samana vuonna Kelly Brook sijoittui maailman seksikkäimpien julkkisnaisten listalla viidenneksi. Vuonna 2009 hän sijoittui viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä. Kesäkuussa 2011 Brook sai keskenmenon ollessaan viidennellä kuulla raskaana. Lapsi olisi ollut hänen ja rugbypelaajamiehensä Thom Evansin ensimmäinen.