Puolasta löydettiin hämmästyttävä metsä: ”Mitä on tapahtunut?” – katso

Ohhoh! · Stara.fi

Maailmalta löytyy yhä edelleen uusia asioita luonnosta, ja vain pari kuukautta sitten Amazonin viidakoista paikallistettiin kokonaan uusi heimo. Nyt verkossa ihmetellään Puolasta löytynyttä merkillistä metsää.

Discovery-julkaisu kertoo parhaillaan Länsi-Puolasta löytyneestä metsäpalstasta, jossa noin 400 puuta on kasvanut merkillisellä tavalla kieroon. Ne ovat nimittäin lähteneet kasvamaan heti maasta kaikki noin 90 asteen kulmassa suoraan pohjoiseen.

Tämän Crooked Forest -lempinimen saaneen metsän syntyhistoriasta ei ole saatu vielä tietoa. Puut on istutettu noin vuonna 1930, ja parhaillaan niiden taustaa selvitetään. Katso kuvat tästä.