Rocktähti vertasi Norjan joukkomurhaa McDonaldsiin

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen rokkari Morrissey tunnetaan räväkistä mielipiteistään ja siitä, että hän uskaltaa sanoa myös julkisesti mitä ajattelee. The Smiths -yhtyeen entinen laulaja on nyt verrannut toisiinsa Norjan joukkomurhaajaa ja McDonalds-hampurilaisketjua.

– Me kaikki elämme murhanhimoisessa maailmassa, kuten Norjan tapahtumat ja 97 kuollutta osoittavat. Toisaalta se ei ole mitään verrattuna siihen paskaan mitä tapahtuu McDonaldseissa ja Kentucky Friedeissä päivittäin, Morrissey totesi Telegraph-lehden mukaan.

Fanit eivät ottaneet kommenttia vastaan kovinkaan suopeasti, sillä monet raivostuivat siitä että Norjan traagisia tapahtumia verrattiin pikaruokaan. Hieman avoimeksi jäi myös se, kritisoiko artisti näiden ravintoloiden lihan käyttöä vai terveysvaikutuksia yleisemmin.

Aiemmin tänä kesänä Morrissey joutui koiran hyökkäyksen kohteeksi. Hän marssi Ruotsissa röngtenkuviin Isossa-Britanniassa pari päivää aiemmin tapahtuneen hyökkäyksen jälkeen. Röngtenkuvissa selvisi, että Morrisseyn oikean käden sormi oli murtunut. 52-vuotias laulaja paljasti taannoin olevansa parhaillaan ilman levytyssopimusta.

Uusimmat