Lindsay Lohanin lesborakas jäi poliisin haaviin

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Näyttelijä Lindsay Lohan viime vuonna kovasti otsikoissa, kun hänellä oli myrskyisä lesbosuhde julkkis-DJ Samatha Ronsonin kanssa. Sittemmin lesbopari erosi, mutta Lindsay vainosi ex-tyttöystäväänsä pitkään esimerkiksi Hollywoodin yökerhoissa.

Nyt Lohanin entinen lesborakas on pidätetty rattijuopumuksesta. 33-vuotias Ronson oli matkalla DJ-keikalle mustalla Porschellaan, kun poliisi pysäytti hänet. Hän kieltäytyi tekemästä puhallutustestiä, joten hänet pidätettiin ja vietiin poliisilaitokselle. Poliisilaitoksella selvisi, että Ronson oli humalassa ja että hänen promillensa ylittivät rattijuopumuksen rajan.

– Toivottavasti hän oppi tästä jotain. Mielummin ajokortti kuin pyörällä ajo. Lapset pitäkää pyöräilykypäriä, musiikkituottajaveli Mark Ronson sanoi Omgwire-sivuston mukaan.

Rattijuopumus oli jo toinen välikohtaus, joka on tapahtunut Ronsonille tänä vuonna liikenneväylällä. Aiemmin keväällä Samantha oli polkemassa pyörällä kotiin keikaltaan Los Angelesissa, mutta kaatui ja sai useita mustelmia sekä kasvot verille kaatumisestaan.