USA:n armeijan testikoneita hävinnyt – huippunopeus 21 000 km/h

Nettivideot Ohhoh! · Stara.fi

Yhdysvaltojen armeija on viime vuosina työstänyt uutta huippunopeaa lentokonetta, joka tunnetaan työnimellä HTV2. Lentokone on tuomassa todellisuuteen Spaceballs-elokuvasta tutun ”hullunkurisen nopeuden”.

Miehittämättömän HTV2-koneen huippunopeus on uskomattomat 21.000 kilometriä tunnissa, eli noin 22 kertaa äänen nopeus. Lentokone voi siten lentää minne tahansa maailmassa vain tunnissa.



Projekti ei ole kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan, sillä jo kaksi testikonetta on kadonnut mystisesti. Ensimmäinen katosi jäljettömiin viime vuonna ja toinen aivan äskettäin.

Kone lähetettiin matkaan Vanderbergin tukikohdasta raketin mukana. Raketista irrottuaan sen oli määrä laskeutua jyrkästi Tyynenmeren pinnan tuntumaan testilennolle. Koneeseen menetettiin kuitenkin yhteys, eikä siitä ole sen koommin saatu havaintoja. Ensimmäiseltä lennolta saatiin The View -lehden mukaan arvokasta dataa yhdeksän minuutin ajalta, jolloin kone matkasi 22-kertaista äänennopeutta.