Aamulehden joukkomurha-skandaalijutusta useita kanteluita – mutta täysin turhaan!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme taannoin kuinka Alma Median omistama Aamulehti on nousi otsikoihin myös ulkomailla julkaisemalla järkyttävän kirjoituksen Norjan tragediasta. Jutussa väitettiin, että Norjan joukkomurhaajasta ja Suomen kouluampujista ei olisi tullut joukkomurhaajia, jos he olisivat saaneet seksiä.

Kirjoitus aiheutti valtaisan reaktion suomalaisten keskuudessa, ja artikkelista julkaistiin pian myös englanniksi käännetty versio. Se levisi nopeasti ulkomaille. Aamulehden kirjoituksen myötä suomalaisten suhtautumista vakavaan terroritekoon päästy ihmettelemään ympäri maailmaa.

Moni on odottanut Aamulehdeltä julkista anteeksipyyntöä, mutta sellaista ei ole tullut. Journalisti-lehti kertoo nyt, että julkisen sanan neuvostoon tehtiin kirjoituksesta peräti kuusi kantelua, mikä on poikkeuksellisen paljon. Nyt neuvosto on vahvistanut, että kanteluita ei kuitenkaan käsitellä, koska kyseinen artikkeli oli mielipide. Neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen korostaa Journalisti-lehdessä, että ”huonosti harkittujakin mielipiteitä on voitava sananvapauden nimissä julkaista”.