Mirandan kaula-aukko ei jättänyt arvailujen varaa – katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippumalli Miranda Kerr on keskittynyt jo reilun vuoden ajan pääasiassa perheen perustamiseen ja perhe-elämään. Viime viikkoina hänet on kuitenkin taas voinut bongata myös julkkisjuhlista. Taannoisen raskauden myötä kaunotar sai lisää muotoja, joista hän onkin ottanut kaiken irti.

Nyt Miranda Kerr on kuvattu Australian Sydneyssä David Jonesin uuden malliston muotinäytöksen takahuoneessa. Huippumalli oli pukeutunut varsin antavalla kaula-aukolla varustettuun mekkoon, joka nähdään nyt kaikessa kauneudessaan myös verkossa.

Miranda Kerr ja hänen miehensä Orlando Bloom saivan tammikuussa perheenlisäystä, kun heille syntyi esikoinen. Flynn Christopher Blanchard Copeland Bloom-niminen poikalapsi sai yllättäen nimensä Mirandan jo edesmenneen entisen poikaystävän mukaan.

– Seurustelimme Chrisin kanssa kaksi vuotta. Hänen kuolemansa jälkeen kirjoitin kirjeen, jossa sanoin nimeäväni ensimmäisen lapseni jotenkin hänen mukaansa. Kerroin Orlandolle asiasta ja se kävi myös hänelle. Orlando on hyvä mies, Miranda Kerr kertoi.

Monet supermallit ovat palanneet kuvauksiin ja catwalkeille jo parin kuukauden päästä synnytyksestä. 28-vuotias Miranda Kerr kertoi perhe-elämän olevan hänelle tärkeintä, sillä mallina oleminen on hänelle vain työtä. Hän ei tuntenut pakottavaa tarvetta palata takaisin työelämään.