K-Systemin Push Up! -klubi Tampereelle – mukana kansainvälisiä tähtiä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimainen konemusiikkiartisti Kimmo ”K-System” Kauppinen levittää suositun Push Up! -klubinsa seuraavaksi Tampereelle. DJ-vetoinen klubi käynnistyy Tivoli-yökerhossa 3. syyskuuta, jolloin esiintymässä nähdään alan suosikkiakti 4 Strings, K-System, Tomi ”Tom Fall” Fallenius ja Antti ”DJ Mio” Norisalo.

– Olen jo muutaman vuoden pyöritellyt ajatusta siitä, että pitäisi järjestää tapahtumia myös Tampereella. Nyt päätin ottaa härkää sarvista, ja laitoin tavoitteekseni sen että ensi vuonna tapahtumia järjestetään säännöllisesti kaikissa Suomen isoissa kaupungeissa, K-System kertoo.

Lähes seitsemän vuoden ajan järjestetty klubi on marssittanut esiintymislavoille sankan joukon kotimaisia DJ-tähtiä sekä myös nimekkäitä ulkomaisia vierailijoita.

– Musiikillisesti iltojemme soundi liikkuu housen sekä trancen parissa. Panostamme myös tapahtumissamme ääni, valo sekä videotekniikkaan, eli kokonaisuudessaan voisi kait sanoa että tuollaisella Ibiza henkisellä kaavalla mennään eteenpäin, K-System kuvailee klubiaan.

Uusimmat