Viihderintamalta on kuulunut viime aikoina myös totuttua enemmän synkkiä uutisia, kun monet viihdetähdet sortuneet rötösten tielle. Nyt vuorossa on ollut America’s Best Dance Crew ja So You Think You Can Dance -tanssiohjelmien tähti Shane Sparks, jota syytettiin seksistä alaikäisen kanssa.
Realitytähti Sparks on tottunut olemaan tuomaristojen edessä, mutta tiistaina hän sai seistä Los Angelesissa leivättömän pöydän ja hieman arvovaltaisemman tuomariston edessä. Hänelle luettiin nimittäin oikeudessa yhteensä kahdeksan syytekohtaa, mutta mies kiisti olleensa seksisuhteessa alle alaikäisen kanssa. Tyttö oli tekohetkellä 14-vuotias.
Shane Sparks pääsi lopulta sopimukseen syyttäjän kanssa tunnustettuaan osan syytekohdista. Hänet tuomittiin 270 päiväksi vankilaan. Sen jälkeen vuorossa on vielä viiden vuoden ehdollinen tuomio. Lisäksi hän joutui seksirikollisten listalle, mikä vaikeuttaa elämää jatkossa huomattavasti. Tuomion suorittaminen alkaa ensi vuoden puolella. Rikokset tapahtuivat vuoden 2009 lopulla, Hollywood Reporter uutisoi.