Sairaalan kirje miehelle: ”Onneksi olkoon, olet raskaana”

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Lääkärintarkastuksessa todettu raskaus jakaa siinä mielessä kansan, että osalle tieto tulee shokkina ja osa riemastuu siitä toden teolla. Yleensä raskaaksi todetaan kuitenkin nainen. Nyt eräs australialainen mies on kuitenkin saanut sairaalasta hämmentävän viestin.

Melbournessa asuva John Berry sai nimittäin kuluneella viikolla sairaalasta kirjeen, jossa häntä onniteltiin. Onnittelujen syy oli kuitenkin erikoinen, sillä Berryn todettiin olevan raskaana. Miestä myös kiitettiin siitä, että hän oli valinnut kyseisen sairaalan synnytyssairaalakseen.

Kyse ei ollut esimerkiksi virheellisestä osoiteesta, sillä kirjeessä oli mukana miehen oikeat henkilötiedot. Asian tultua julki selvisi, että myös eräs 70-vuotias nainen oli saanut samanlaisen kirjeen. Berry kertoi 3AW-radioasemalle ystäviensä jo pohtivan millaiset vauvabileet he ystävälleen järjestävät. Samalla sairaalan osaaminen asetettiin kyseenalaiseksi.

– Nyt olen huolissani siitä että jos menen sairaalaan vaikkapa käsileikkaukseen, niin voin herätä leikkauksen jälkeen ilman jalkaa, Berry kertoi radiohaastattelussa.