Osama Bin Ladenin tappaminen kuumensi televisioväittelyn – katso

Nettivideot Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Presidentti Bushia ja Yhdysvaltojen hallitusta vahvasti kritisoineesta Fahrenheit 9/11 -dokumentista tunnetuksi tullut ohjaaja Michael Moore ilmoitti aiemmin uskovansa, että Osama Bin Ladenin väitetyn kuoleman takana on salaliitto.

Terroristijohtajan kiinniotosta ja kuolemasta ei ole esitetty mitään todisteita, joten ne eivät välttämättä edes koskaan edes tapahtuneet. Mutta mikäli Yhdysvaltojen hallitus puhuu totta surmaamisesta, on se Michael Mooren mukaan ollut väärin.

– Miksi salailette totuutta? Me teloitimme hänet. Luulen, että suurin osa kansasta antaa siitä hyvästä aplodit, mutta minä pidän oikeudenkäynneistä. Kutsukaa minua amerikkalaiseksi. En vastusta hänen pudottamista mereen enkä minäkään halua monumenttia massamurhalle. En vain halua mukaan mitään hevonpaskaa siitä, että jotain olisi tehty muslimiperinteiden mukaan, Moore kirjoitti.

Nyt Moore on ollut keskustelemassa aiheesta huippusuositussa The View -keskusteluohjelmassa. Siinä hän toisti kantansa siitä, että Osama olisi pitänyt tuoda oikeuden eteen. Periamerikkalaiset naiset eivät sitä sulattaneet, sillä heidän mukaansa tuhansia tappanut terroristi ei ansainnut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Erityisesti Elisabeth Hasselbeckin kommentit ovat aiheuttaneet kohua.