Sankarikissa viisi vuotta kateissa – löytyi 3 000 kilometrin päästä

Ohhoh! · Stara.fi

Maailmalta kantautuu aika ajoin tietoja erikoisista tapauksista, joissa lemmikkieläimet ovat löytyneet jopa vuosien karkumatkojen jälkeen. Tuoreimmassa tapauksessa kissa oli peräti viisi vuotta kateissa ennen löytymistään.

Willow-niminen kissa otettiin kuluvan viikon maanantaina kiinni Manhattanilta, New Yorkin ytimestä. Pian selvisi, että se ei ollut paikallisia, vaan matkannut uskomattoman pitkään ja pitkän matkan. Kissa vietiin New Yorkissa löytöeläintaloon, jossa sen taustoja ryhdyttiin selvittämään.

Kaikeksi onneksi kissan niskasta löydettiin mikrosiru, jonka perusteella sen henkilöllisyys ja omistaja voitiin selvittää luotettavasti. Tyrmistys olikin melkoinen, kun selvisi että kissa oli kotoisin 3.000 kilometrin päästä Coloradosta. Omistaja oli vähintäänkin yhtä ihmeissään.

– Totta puhuen matkalla on tuhansittain kojootteja ja pöllöjä. Kissa oli kadotessaan niin pieni. Levitimme ”Kissa kadonnut” -julisteita ja luulimme sen joutuneen kojootin syömäksi, kissan omistaja Jamie Squires kertoi New York Post -lehdelle.

Kissa oli aikoinaan karannut remonttimiesten auki jättämästä ovesta.