BB-Salar jäi kiinni valehtelusta – Sebastian suivaantui

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa parhaillaan asustava BB-Salar on aiheuttanut jonkin verran kärhämiä uhkaavalla käytöksellään. Hän on nimittäin ajautunut sanaharkkaan jo useammankin asukkaan kanssa. Tänään hän jäi kiinni valehtelusta.

Pojat olivat tehneet jekkuja, ja BB-Sebastian yritti selvittää ketkä olivat olleet mukana keppostelemassa. Hän tivasi tietoja Salarilta, joka kertoikin asiasta oman näkemyksensä. Myöhemmin Sebastian sai kuitenkin selville, että mies oli valehdellut hänelle päin kasvoja.

– Salar menetti nyt luottamuksensa. Se valehteli mulle suoraan päin naamaa. Se valehteli mulle kaksi kertaa ihan suoraan. Toisella kertaa se sanoi että Benkku oli tehnyt sen. Nyt menetti kyllä Salar luottamuksensa, Sebastian avautui muille pojille selvästi kiihtyneenä.

Mikael yritti selvittää, että Salar oli vain ollut mukana jekkuilemassa, mutta Sebastiania tieto ei rauhoittanut. Hänen mukaansa väitteet menevät valehteluksi siinä vaiheessa, kun toinen arvaa oikein ja toinen edelleen kiistää asian. Pian tilanne kuitenkin rauhoittui, kun asukkaat ryhtyivät taas arvuutteluleikkiin.