Pikaruokalan myyjä unohti tulisen kastikkeen – mies uhkaili haulikolla

Ohhoh! · Neea Jokinen

Vuonna 2010 kesällä Suomessa järkytti Porvoon McDonald’s -pikaruokaketjun autokaistalla tapahtunut surmanäytelmä. 6. heinäkuuta 41-vuotias mies tappoi kolme ihmistä autokaistalla riidan päätteeksi.

Nyt Yhdysvalloissa on ilmennyt vaarallinen tilanne Taco Bell -pikaruokaketjun autokaistalla. 30-vuotias Jeremy Combs nimittäin uhkaili ravintolan myyjää haulikolla, koska tämä oli unohtanut antaa Combsille tulisen kastikkeen.

Tuohtunut asiakas oli asioinut pikaruokaketjun autokaistalla ja ajanut kotiinsa. Kotonaan mies kuitenkin huomasi ettei myyjä ollut antanut hänelle tulista kastiketta. Combs palasi autokaistalle ja heilutteli haulikkoa myyjän edessä.

Mies kuitenkin väitti ettei ollut uhannut myyjää haulikolla ja väitti sen olleen rengasrauta. Kotietsinnässä Combsin asunnosta löytyi kuitenkin rekisteröimätön haulikko ja mies pidätettiin. Mail Online -sivuston mukaan miehen rikosrekisterissä on kirjattu jo 14 törkeää rikosta.