NASA:lla ei ole aavistustakaan minne satelliitti putoaa

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalla on seurattu viime päivinä aktiivisesti amerikkalaista satelliittia, jonka on määrä pudota pian maanpinnnalle. Tapauksen on tehnyt erikoiseksi se, että kenellään ei ole aavistustakaan siitä minne bussin kokoinen satelliitti on putoamassa.

NASA veikkaa, että satelliitti saavuttaa ilmakehän ensi yön aikana, ja maahan saakka se putoaa sen jälkeen nopeasti. Satelliitin suuri vauhti on kuitenkin aiheuttanut sen, että edes NASA ei voi tehdä tarkkoja laskelmia putoamispaikasta edes minuutteja ennen putoamista. Tällä hetkellä satelliitti matkaa tuhansia kilometrejä minuuteissa.

Kuuden tonnin painoisesta ja linja-auton kokoisesta satelliitista uskotaan päätyvän maanpinnalle saakka vain noin 500 – 1000 kiloa romua. Suurin osa satelliitista palaa ilmakehässä. Yhdysvaltojen avaruusviranomaiset pitävät erittäin pienenä mahdollisuutta, että satelliitti osuu asutulle alueelle. Se kuitenkin myöntää, että romu voi aiheuttaa tuhoa osuessaan asutulle alueelle.