BB-häirikkö Salar kehotti Sebastiania tappamaan itsensä

Big Brother · Stara.fi

Pari iltaa sitten Big Brother -talossa nähtiin kuluvan kauden tähän mennessä rajuin välikohtaus, kun BB-Salar raivostui Sebastianin kepposesta. Muille alituisesti kepposteleva ja muita haukkuva Salar ei siedä lainkaan itseensä kohdistuvaa pilailua.

BB-fanit vaativat tällä viikolla Salarin poistamista talosta väkivaltaisuuden takia, mutta tuotanto ei ollut samaa mieltä. Kuitenkin vastaavanlaisen uhkaavan tilanteen takia on aiemmin poistettu asukkaita talosta. Eilen Big Brother -ohjelmassa otettiin katsaus välienselvittelyjä edeltäviin tapahtumiin.



Kuva: Sub

Ohjelmassa nähtiin kuinka talon häirikkönuori BB-Salar oli vain hetkeä ennen raivokohtaukstaan piikitellyt keittiössä Sebastiania kovin sanoin ja kehottanut uskovaista miestä esimerkiksi tappamaan itsensä.

– Älkää kiusatko mua, Sebastian pyysi Salarin ilmehtiessä hänen vieressään.

– Vedä ittes v**tu jojoon ihan oikeesti! Jojo olis niin v**un hyvä sulle. Jojoon ja parvekkeelta alas, Salar totesi Sebastianille.

BB-Sebastian ei kuitenkaan ottanut rajuista kommenteista itseensä. Myöhemmin Sebastian pieraisi iranilaissyntyisen nuorikaisen suuntaan sillä seurauksella, että Salar uhkasi pahoinpidellä hänet sekä heitteli tuoleja ja mikrofoniaan.