Britney Spearsin bileet floppasivat – julkkikset jättivät tulematta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Britney Spears on ollut vuodesta 2008 saakka holhouksessa silloisen hermoromahduksensa takia. Oikeus määräsi isän hoitamaan kaikkia Britneyn asioita, eikä tuomioistuin ole vieläkään suostunut kumoamaan päätöstä.

Nyt Britney Spears on jälleen kiertueella. Hän käynnisti turneensa Euroopan osuuden äskettäin Lontoosta. Nyt keikalta on tihkunut julkisuuteen noloja tietoja, sillä julkkistähdet karttoivat keikkaa. Kiertueen aloitusbileet eivät nimittäin onnistuneet aivan odotetusti, sillä a-luokan julkkikset eivät saapuneet paikalle. Sanctum-hotellissa järjestettyihin juhliin vaivautui vain pari brittiläistä b-luokan realityjulkkista.

Spearsin ympärillä vellovat parhaillaan kihlaushuhuja, sillä tähti on kuvattu sormus vasemmassa nimettömässään. Spears on aiemmin paljastanut avioliiton ja perheen perustamisen olevan harkinta-asteella nykyisen poikaystävänsä Jason Trawickin kanssa. Pari on seurustellut kaksi vuotta.