Kirvesmurhaaja päästettiin lomalle – metsurikurssia varten!

Ohhoh! · Stara.fi

Suomalaiset vankilat ja muut rangaistuslaitokset ovat saaneet tänä vuonna runsaasti kritiikkiä, kun vankipakojen määrässä nähtiin taannoin varsinainen sesonki. Nyt Britanniassa on aiheutunut kohu, jossa kolme ihmistä tappanut kirvesmurhaaja on päästetty lomalle erikoisesta syystä.

Vuonna 1976 kiinni jäänyt kirvesmurhaaja Thomas McCulloch tuomittiin tuolloin elinkautiseen homorakastajansa, sairaanhoitajan ja poliisin murhista. Nyt hänet on päästetty vankilan muurien ulkopuolelle osallistumaan metsurikoulutukseen, jossa on määrä oppia esimerkiksi puiden kaatamista kirveellä.

Asian paljasti vankilalehti The Gallery, jossa McCulloch poseerasi valmistuttuaan koulutuksesta. Vankilalähteistä kritisoitiin The Daily Record -lehdelle, että metsurikoulutus kirvesmurhaajalle ei ollut välttämättä paras mahdollinen ajatus. Viranomaiset eivät ole suostuneet kommentoimaan tapausta. Murhaaja on pääsemässä vapaaksi lähiaikoina, ja hän on kieltäytynyt vaihtamasta identiteettiään.