Julianne Houghin rintavat kuvat julki

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalaisille Tansii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu ammattitanssija ja näyttelijä Julianne Hough voi olla kuluvan vuoden nousijaa julkkismarkkinoille. Taannoin hänet ikuistettiin intiimeissä puuhissa Rock Of Ages -elokuvansa kuvauksissa.

Nyt Julianne on tuorein uhri tapahtumaketjussa, jossa lukuisten julkkistähtien matkapuhelinten sisältöä on hakkeroitu ja vuodettu julkisuuteen. Houghin puhelimesta nettiin on nyt päätynyt valokuvia, joissa tähti ei tosin poseeraa alastomana. Mukana on kuitenkin poikkeuksellisen näyttäviä lähikuvia muiden muassa hänen rintavarustuksestaan.

22-vuotias Julianne Hough osallistui taannoin Tanssii tähtien kanssa -kilpailun amerikkalaiseen versioon, mutta yhtä lailla hän oli otsikoissa myös ryhdyttyään seurustelemaan tähtijuontaja Ryan Seacrestin kanssa vuoden 2010 keväällä. Julianne nähtiin taannoin näyttelemässä Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvassa koululaista.