Hulk Hogan lopettaa uransa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuin showpainija Hulk Hogan lopettaa ammattilaisuransa. Hän kertoi asiasta toissailtana TNA TV -kanavan Impact Wrestling -ohjelman haastattelussa. Wrestling-tähden elämä ei ole viime vuosina ollut kovin ruusuista, ja viime aikoina hänellä on ollut myös kovasti taloudellisia ongelmia.

Hulk Hogan, oikealta nimeltään Terry Bollea, menetti puolet omaisuudestaan taannoisessa avioerossa vaimostaan Linda Hoganista. Sittemmin hän on joutunut myymään esimerkiksi talojaan. Haastattelussa hän totesi halunneensa kertoa lopettamisestaan ensimmäisenä uskollisille faneilleen.

Wrestling-tähti on lopettanut uransa jo kerran aiemminkin, mutta palasi tauon jälkeen kehiin. Tälläkin kerralla jotkut epäilevät lopettamista vain uudeksi mainostempuksi ja osaksi käsikirjoitettua tarinaa. Hänen uskotaan palaavan pian kehiin maksutelevision puolella talouttaan vakauttamaan.