Teija Sopanen on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaista televisiomaailmaa on tänään kohdannut suuri suru, kun yksi maan historian suosituimmista televisiotähdistä on poissa. Rakastettu 78-vuotias malli-televisiokuuluttaja-näyttelijä Teija Sopanen kuoli viime yönä sairauden murtamana.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Ilta-Sanomien mukaan Sopanen hakeutui hoitoon vaikean sairauden johdosta pari kuukautta sitten. Hän kommentoi elämäänsä lehdelle helmikuussa.

– Kuolema tulee väistämättä meidän jokaisen kohdalle. Sen kuitenkin toivoisin, etten kuolisi yksin kotona tai että jäisin vuoteenomaksi, Sopanen kertoi Ilta-Sanomille.

Teija Sopanen valittiin Suomen neidoksi vuonna 1953 ja valintansa myötä hän pääsi kokeilemaan uraa näyttelijänä vuonna 1956. Urallaan Sopanen näytteli useissa elokuvissa. Lopullinen läpimurto tapahtui kuitenkin televisiossa, joka oli tuolloin vielä uusi viestintäväline. Sittemmin hän toimi jonkin aikaa myös naistenlehden toimittajana ja päätoimittajana.