Beavis & Butt-headin paluun maistiainen julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme kesällä, että maailman suosituimpiin animaatiosarjoihin 90-luvun alkupuolella lukeutunut kulttisarja Beavis & Butt-head tekee odotetun paluun. MTV-kanava vahvisti tuolloin tiedot, joiden mukaan hittisarja palaa ruutuun kokonaan uusilla jaksoilla 13 vuoden tauon jälkeen.

Uudet jaksot ovat siis jo työn alla, ja parivaljakko palaa Yhdysvalloissa ruutuihin 27. lokakuuta. Sekopäinen parivaljakko pääsee kommentoimaan muiden muassa Lady Gagan ja Justin Bieberin musiikkivideoita, joista ei ollut tietoakaan silloin kun teinihahmot sekoilivat edellisen kerran televisiossa. Nyt osansa saavat myös nykyiset realitysarjat Jersey Shoresta Teiniäiteihin. Katso traileri alta.

Beavis & Butt-head -sarja raivasi aikoinaan tietä sille, että musiikkikanavana tunnettu MTV ryhtyi esittämään myös muuta kuin musiikkivideoita. Sittemmin musiikkivideot ovatkin jo jääneet kanavalla lukuisten realitysarjojen jalkoihin. Beavis & Butt-head nähtiin aikoinaan myös täyspitkän elokuvan tähtinä.

Uusimmat