Madonnan topless-kuvat julki – nakukuvat uutisankka

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Madonna on viime aikoina totuttanut 14-vuotiasta Lourdes Leon -tytärtään, eli Lolaa, jo pidemmän aikaa julkisuuteen ja julkkismaailmaan, sillä äiti ja tytär ovat osallistuneet erilaisiin julkkistapahtumiin viime vuosina useita kertoja yhdessä.

Lourdes on ehtinyt lyhyellä julkisella urallaan toimia muotisuunnittelijana, ja hän on viime aikoina ollut äitiään enemmän otsikoissa. Tällä viikolla ympäri maailmaa on uutisoitu, että Madonnan alastonkuvat ovat päätyneet julkisuuteen. Todellisuudessa näin ei ole kuitenkaan käynyt, sillä kyseisissä valokuvissa Madonna nähdään alushoususillaan ja läpikuultavissa rintaliiveissä. Alastonkuvia ei ole sen sijaan verkkooon vuotanut.

Äskettäin saksalaisen Quality-lehden kansikuvatyttönä poseerannut Lourdes on nyt osallistunut Material Girl -vaatemerkin näytökseen yhdessä Kelly Osbournen kanssa. Molemmat neitokaiset suunnittelevat vaatteita mallistoon. Lourdes oli pukeutunut juhlia varten kesäisen keltaiseen minimekkoon.

Viime aikoina Madonnan on kerrottu ohjaavan tytärtään näyttelijäuralle, sillä hänet on jo hyväksytty maineikkaaseen newyorkilaiseen Manhattan School of Acting -näyttelijäkouluun, josta ovat julkisuuteen ponnistaneet muiden muassa Macaulay Culkin, Scarlett Johansson ja Sarah Jessica Parker. Muutama vuosi sitten tyttärelle tarjottiin ensimmäistä leffaroolia, mutta se oli Madonnan mielestä liian aikaista.