Näyttelijätär meni tajuttomaksi – kiidätetty sairaalaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu veteraaninäyttelijä Zsa Zsa Gabor kiidätettiin viime syksynä sairaalahoitoon pudottuaan sängystä kotonaan. Pudotus oli iäkkäälle tähdelle raju, sillä hän sai tapaturmassa useita luunmurtumia. Sittemmin tilanne on ollut yhtä vuoristorataa ja tähti on ollut useissa leikkauksissa.

Nyt tilanne on jälleen pahentunut, sillä Gabor kiidätettiin eilen jälleen sairaalaan. Hän menetti yllättäen tajuntansa kotonaan Los Angelesin Bel Airissa. Gaborin aviomies prinssi Frederic Von Anhalt kertoi Entertainment Tonight -ohjelman mukaan, että hänen vaimollaan on korkea kuume ja että hänen vatsaletkustaan vuotaa verta.

Viime aikoina Gabor on ollut erittäin huonossa kunnossa. Hän on jo kertaalleen pyytänyt pappia suorittamaan hänelle viimeisen voitelun sairaalassa. Viime keväänä Anhalt kertoi CNN-uutistoimistolle vaimonsa olevan erittäin sairas ja sylkeneen verta. Lisäksi amputoitu jalka oli tulehtunut uudelleen. Zsa Zsa Gaborille tehtiin viime vuonna jalan amputointi, koska siinä ollut kuolio oli vaarassa levitä. Gaborilla on lisäksi verihyytymiä eri puolilla vartaloa.

Unkarilaissyntyinen 93-vuotias Zsa Zsa Gabor tunnetaan näyttelijätöidensä lisäksi myös lukuisista avioliitoistaan. Hän on ollut tähän mennessä jo yhdeksän kertaa naimisissa muiden muassa aatelisten, näyttelijöiden, liikemiesten ja miljonäärien kanssa. Vuosina 1942 – 1946 hän oli naimisissa Hilton-hotelliketjun perustajan Conrad Hiltonin kanssa. Avioliitosta syntyi hänen ainoa lapsensa, Francesca Hilton.