Rihanna on maailman seksikkäin nainen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Rihanna on nimetty Esquire-lehden äänestyksessä Vuoden 2011 seksikkäimmäksi naiseksi. Rihanna jätti yllättäen taakseen sankan joukon seksikkäitä tähtiä. Rihanna taakse kärkipäähän jäivät Rosie Huntington-Whiteley, Emma Stone ja Beyonce Knowles.

– Konsertin lopussa minusta ei tunnu siltä, että olen seksikäs. En todellakaan edes ajattele sitä, ellei esitettävänä ole kappale, joka sitä vaatii, Rihanna kertoi lehdelle.

Viime vuonna lehden äänestyksessä seksikkäimpiä naisia olivat Minka Kelly, Kate Beckinsale, Halle Berry, Charlize Theron, Scarlett Johansson, Jessica Biel ja Angelina Jolie. Parhaillaan Rihanna nähdään konsertoimassa Lontoon O2 Arenalla, jossa hän on esiintynyt tuttuun tapaansa provokatiivisesti ja paljastavissa asuissa. Nyt Rihanna nähdään esimerkiksi kourimassa jalkoväliään esiintymislavalla.

Italian Vogue-lehti valitsi äskettäin Rihannan vuoden naiseksi. Robyn Rihanna Fenty sai kunnianosoituksen musiikkimenestyksestään ja työstään hyväntekeväisyyden parissa. Lehti kehui myös laulajakaunottaren taitoa selviytyä yksityiselämänsä tragedioista pitäen silti uransa kasassa. Rihanna kampanjoi esimerkiksi rintasyöpää vastaan ja auttaa sairaita ihmisiä.

Uusimmat