Victoria Justice käänsi katseet videokuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodin nuoren polven julkkiskaartista nousee aika ajoin uusia nuoria tähtiä viihdelehtien otsikoihin. Yksi kovaa vauhtia seuraavaksi teinitähdeksi nousevista kaunottarista on näyttelijä-laulaja Victoria Justice, jonka suosio kasvaa nopeasti Yhdysvalloissa.

Ensimmäisen kerran Victoria noteerattiin viihdelehdissä joulukuussa, kun hänet nähtiin hopeanhohtoisessa coctail-asussa Golden Globe -bileissä. Sittemmin nuori kaunotar on nähty julkkisjuhlissa useamminkin. The Boy Who Cried Wolf -elokuvan tähti on nyt kuvannut uutta All I Want Is Everything -musiikkivideotaan Los Angelsin Universal Studioilla ja kääntänyt silminnäkijöiden katseet tehokkaasti itseensä.

18-vuotias näyttelijä-laulaja Victoria Justice on näytellyt vuodesta 2005 saakka suositussa Zoey 101-nuortensarjassa, jossa hän näyttelee Lola Martinezin roolia. Hänet on nähty myös muutamissa elokuvissa, joista vuoden 2009 aikana ensi-iltansa saivat The Kings of Appletown ja televisioelokuva Spectacular! Vuonna 2010 hän tähdittää myös televisiosarjaa Victorious. Justice on julkaissut laulu-urallaan kaksi albumia, joista A Thousand Miles julkaistiin vuonna 2007 jaSpectacular! vuonna 2009. Hauskana kuriositeettina mainittakoon, että Victoria on syntynyt Floridassa sijaitsevassa Hollywoodin kaupungissa.

Uusimmat