Rihanna sikaili – työnsi päänsä stripparin jalkoväliin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supertähti Rihanna poseeraa parhaillaan alastomana Esquire-lehden kansikuvassa, kun samainen lehti rankkasi hänet maailman seksikkäimmäksi naiseksi. Nyt neitokaisen raju juhlinta on noussut otsikoihin.

Rihanna keikkailee parhaillaan Lontoossa, jossa hän suuntasi turvamiestensä kanssa Stringfellows-strippiklubille. Siellä Rihanna intoutui hieman liikaa, sillä hän ahdisteli toistuvasti strippareita useista kielloista huolimatta. Ex-poikaystävänsä Matt Kempin kanssa juhlinut laulaja työnsi lopulta päänsä erään stripparin jalkoväliin, The Sun raportoi. Rihanna ja Matt viihtyivät varaamassaan VIP-osiossa aamukahteen saakka.

Robyn Rihanna Fenty äänestettiin Esquire-lehdessä Vuoden 2011 seksikkäimmäksi naiseksi ja lisäksi Italian Vogue-lehti valitsi äskettäin Rihannan vuoden naiseksi. Rihanna sai kunnianosoituksen musiikkimenestyksestään ja työstään hyväntekeväisyyden parissa. Lehti kehui myös laulajakaunottaren taitoa selviytyä yksityiselämänsä tragedioista pitäen silti uransa kasassa. Rihanna kampanjoi esimerkiksi rintasyöpää vastaan ja auttaa sairaita ihmisiä.

Uusimmat