BB-kauden suurin salaisuus selvisi – BB-Ben pettyi tulokseen

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa ilmoitettiin eilen illalla finaaliviikkoäänestyksen voittaja. BB-Mikael vei voiton ja asukkaat riemastuivat uutisesta. Kaikki eivät kuitenkaan olleet mielissään asukastoverinsa uudesta tittelistä, sillä muun muuassa BB-Ben vaikutti pettyneeltä.

Asukkaat juhlivat eilen railakkaasti meksikolaistyylisissä-bileissä, jotka järjestettiin heille onnistuneen päivätehtävän päätteeksi. Mikaelin voittouutisen jälkeen asukkaat spekuloivat kiivaasti, mitä yhden asukkaan finaalipaikan varmuus tuo tullessaan taloon. Mikael itse ei ollut varma, oliko hänen voittonsa hyvä asia.

Ben päätyi bileillan aikana saunan löylyihin oululaisen BB-Sebastianin kanssa. Sebastian oli huomannut Benin pettyneen ilmeen, kun Mikael kruunattiin voittajaksi. Parivaljakko päätyikin keskustelemaan asiasta ja vantaalaisnuorukainen Ben myönsi olevansa harmistunut asukastoverinsa voitosta.

Ben nimittäin kertoi olevansa todella kilpailuhenkinen ja tunsi itsensä pettyneeksi kuultuaan hävinneensä äänestyksessä. Big Brother -talon asukkaille kerrottiin taannoin, että yksi asukas on voittanut paikan finaalissa. Pian Isoveljen ilmoituksen jälkeen Ben vietiin yksin talon lisähuoneeseen, jossa hän näytti olevan lähes varma voitostaan.

Uusimmat