Suora CNN-uutisraportti meni reisille

Viihdeuutiset · Stara.fi

New Yorkissa on jo reilun kuukauden ajan osoitettu mieltä Occupy Wall Street -mielenosoituksessa, jossa kansalaiset vaativat tasa-arvoa kansalaisille ja kritisoivat rahamaailman valtaa yhteiskunnassa. Nyt CNN on saanut nenilleen asiaa käsittelevässä raportissaan.

Aluksi kaikki valtamediat jättivät tietoisesti uutisoimatta mielenilmauksesta, mutta lopulta nekin ovat joutuneet kertomaan tapahtumista. Maailman tunnetuin uutiskanava CNN oli yksi kanavista, jotka ensin jättivät kertomatta asiasta ja sen jälkeen vääristelivät uutisointia viranomaisia myötäileväksi. Nyt kanava on saanut yllättäen rajua palautetta omassa suorassa uutislähetyksessään.

Kanava otti suoran yhteyden Manhattanille, josta Run DMC -yhtyeen hiphop-tähti Russell Simmons antoi raporttia. Lähetys ei kuitenkaan mennyt aivan odotusten mukaisesti, sillä taustalta annettiin hyvinkin suoraa palautetta uutiskanavan toiminnasta.