Hiphop-tähti tuupertui esiintymislavalle – sai sairauskohtauksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina maailman suosituimpiin hiphop-tähtiin lukeutunut Tone Loc nousi kesällä pitkästä aikaa otsikoihin, kun hänet pidätettiin kotiväkivallasta.

Lauantaina 45-vuotias Tone Loc sai sairauskohtauksen kesken keikkansa, kun hän tuupertui yllättäen lavalle Atlantassa. Sairaalaan kiidätetty tähti pääsi kuitenkin muutaman tunnin kuluttua kotihoitoon. Kohtauksen syynä oli ilmeisesti uupumus.

Pari vuotta sitten Tone Loc kiidätettiin sairaalaan Floridassa. Artisti oli konsertoimassa Pensacola Beachillä sijaitsevalla ulkolavalla, kun hän pyörtyi kesken esiintymisen. Hän oli hieman aiemmin valittanut huimausta ja ilmankosteutta. Hiphop-artisti menetti tajuntansa kuitenkin nopeasti ja kaatui suorilta jaloilta lavalle kyynärpää edellä.

45-vuotias hiphop-legenda, oikealta nimeltään Anthony Terrell Smith, tuli 80-luvun lopussa tunnetuksi kahdesta jättihitistään Wild Thing ja Funky Cold Medina. Hänen vuonna 1989 julkaistu ensimmäinen albuminsa teki historiaa nousemalla Yhdysvaltojen albumilistan ykköseksi. Myös molemmat hittisinglet debytoivat listan kolmen parhaan joukossa. Tone Loc on esiintynyt urallaan noin kolmessakymmenessä televisiosarjassa ja elokuvassa, joista yksi oli suomalaisen Renny Harlinin ohjaama Ford Fairlane.

Uusimmat