Johnny English niittää menestystä Suomessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Komediasta Johnny English – uudestisyntynyt tuli taannoin Rowan Atkinsonin uran parhaiten avannut elokuva Iso-Britanniassa. Se nousi lähes viiden miljoonan punnan lipputuloilla viikonlopun ykköseksi ohittaen Atkinsonin aiemmat Bean-elokuvat.

Johnny English – Uudestisyntynyt sai Suomen-ensi-iltansa perjantaina 14. lokakuuta, ja elokuva veti ensimmäisenä viikonloppuna elokuvateattereihin lähes 60.000 suomalaista. Avaustulos on Universal Picturesin kaikkien aikojen paras Suomessa. Studion aiempi ennätys on vuodelta 2007, jolloin edellinen Atkinsonin kehittelemiin hahmoihin perustuva elokuva, Mr. Bean lomailee, sai avausviikonloppunaan yli 57.000 katsojaa.

Oliver Parkerin ohjaamassa ja Hamish McCollin käsikirjoittamassa elokuvassa nähdään Rowan Atkinsonin rinnalla Gillian Anderson, Dominic West, Rosamund Pike, Daniel Kaluuya ja Richard Schiff. Kadottuaan kuvioista Hänen Majesteettinsa Salaisen Palvelun MI7:n agentti Johnny English on hionut erikoistaitojaan Aasian syrjäseuduilla. MI7:n saatua selville Kiinan hallitsijaa vastaan punotun salajuonen, tarvitaan jälleen omalaatuisen agentin palveluksia. Johnny English palaa pelastamaan maailmaa täydessä terässään.

Atkinsonin rinnalla elokuvassa nähdään Gillian Anderson, Pamela Thorntonina, Dominic West, Rosamund Pike, Daniel Kaluuya ja Richard Schiff. Elokuvan on ohjannut Oliver Parker ja käsikirjoittanut Hamis McColl William Daviesin tarinan pohjalta.