Suosikkinäyttelijä tuli kaapista – pitääkin miehistä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuosina homovastaisuus on lieventynyt merkittävästi ja samalla myös Yhdysvalloissa homojen oikeudet on saatu merkittävästi aikaisempaa parempaan tilanteeseen. Esimerkiksi New York hyväksyi taannoin homoliitot. Tämä on johtanut siihen, että entistä useampi julkkismies on astunut kaapista.

Nyt vuorossa on ollut 34-vuotias amerikkalainen näyttelijä Zachary Quinto, joka nähtiin pari vuotta sitten Star Trek -elokuvassa esittämässä Spock-hahmoa. Quinto kertoi homoudestaan New York Magazine -lehden haastattelussa. Samalla hän totesi että homojen oikeuksien parissa on vielä paljon tehtävää. Hän myös myönsi pelänneensä muiden ihmisten mielipiteitä.

Näyttelijä kertoi, että hänen paljastukseensa oli osasyynä taannoin tapahtunut teinipojan tapaus, jossa poika teki itsemurhan kiusaamisen takia. Urallaan Zachary Quinto on näytellyt myös useita homoseksuaaleja roolihahmoja.