Lauri Tähkän esikoislevy julkaistaan ensi viikolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lauri Tähkä julkaisee Polte-albuminsa ensi keskiviikkona 26. lokakuuta. Tähkä yhtyeineen juhlistaa julkaisua esiintymällä Helsingin keskustassa Lasipalatsissa kello 18 alkaen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

PÄIVITYS: Levy-yhtiö korjasi tiedotettaan ja kertoi, että tilaisuuteen ei ole vapaata pääsyä.

Lauri Tähkä on yksi maamme suosituimmista ja seuratuimmista artisteista ja hänen siirtymisensä soolouralle on herättänyt valtaisaa kiinnostusta. Nyt uuden levyn julkaisu avaa faneille ja muille kiinnostuneille uutta musiikillista linjaa. Albumin ensimmäinen single on nimeltään Syyskuun kyy.

Polte-albumin tuottajana on toiminut Laurin pitkäaikainen yhteistyökumppani ja tuottaja Riku Mattila. Levyä on tehty kesän aikana hakematta levylle varsinaisesti mitään suurta yhtenäistä linjaa. Yhtenäisyys biisien välille tulee Laurin tunnistettavan vahvasta ja omaperäisestä tulkinnasta ja uuden bändin saumattomasta yhteistyöstä.