BB-Terhi päästettiin kärsimyksistään – talon tunnelma nousi heti?

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa viikkokaupalla pikkulapsen tavoin käyttäytynyt BB-Terhi on viimein päässyt kärsimyksistään, kun hänen toiveensa talosta poistamisesta on toteutunut. Hänet passitettiin tänään kotiin talosta, jossa neitokainen ei ole viime aikoina kovin hyvin viihtynyt.

BB-talossa asuminen on ollut Terhille poikkeuksellisen vaikeaa, koska hän on toistuvasti halunnut poistua talosta vapaaehtoisesti. Esimerkiksi tupakan ja synttärijuhlien puute on ollut lähettää Terhin kotiin. Terhin poistuttua talon ilmapiiri paranikin heti, ja erityisesti Mikael näytti olevan tyytyväinen tulokseen. Normaalisti häädön yhteydessä on vuodatettu runsaasti kyyneleitä, mutta nyt ainoastaan Annika itki.

Kerroimme aiemmin tänään, että Terhi totesi itsekin muille asukkaille lähtevänsä talosta onnellisena.

– Mulla on sellainen fiilis, että mä oon ihan oikeasti tänään ulkona, kun mä oon niin monesta jo selvinnyt. Ehkä se on mun aika lähteä. Mä oon kyllä valmis lähtemään kotiin. Mä oon täysin valmistautunut, Terhi kertoi.

– Jos lähtö tulee niin mä oon hyvillä mielin. Se johtuu siitä, että mä juttelin eilen päiväkirjahuonessa niin tuli hyvä mieli siitä. En voi kertoa tarkemmin, mutta hyvä mieli tuli. Nyt ei jää mikään kaivelemaan mieleen, jos nyt lähtee. Lähden onnellisena, Terhi totesi.

Terhin lapsellinen käyttäytyminen kiteytyi eilen illalla, kun talossa juhlittiin Terhin syntymäpäiviä. Juhlien päätteeksi Terhi valvotti tahallaan muita asukkaita, ja lopulta Mikael raivostui hänelle ja purki tuntojaan poikkeuksellisen räväkästi. Mikael puki sanoiksi muiden ajatukset siitä, että neitokainen käyttäytyy kuin viisivuotias lapsi.