Suosikkikoomikko naimisiin kolmannen kerran

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen tunnettu näyttelijä-koomikko Robin Williams on jo 60-vuotias Hollywood-konkari. Tähti tunnetaan lukuisista elokuvistaan kuten Hyvää huomenta, Vietnam ja Mrs. Doubtfire – isä sisäkkönä. Hän on myös antanut äänensä Aladdin-elokuvien Lampunhengelle.

Nyt 60-vuotiaan suosikkikoomikon uutisoitiin avioituneen kolmannen kerran. Williams vei nimittäin viikonloppuna vihille tyttöystävänsä Susan Schneiderin luksushotelli Meadow Woodissa Kaliforniassa. Tähti tapasi Schneiderin vuonna 2009 ennen sydänleikkaustaan.

The San Francisco Chronicle -lehden mukaan koomikon tuore vaimo kertoi ennen häitään olevansa todella jännittynyt, mutta onnellinen. Williamsilla on kolme lasta, 28-vuotias poika Zachary, 22-vuotias Zelda-tytär ja 19-vuotias poika Cody. Esikoinen on yhteinen koomikon ensimmäisen vaimon kanssa ja nuorimmat lapsensa hän sai toisen vaimonsa kanssa.

Robin Williams kärsi taannoin pahasta kokaiiniriippuvuudesta. Hän kuitenkin lopetti sen välittömästi ensimmäisen lapsensa synnyttyä. Tähdellä on ollut ongelmia myös alkoholinkäytön kanssa, sillä koomikko on myöntänyt olevansa alkoholisti. Vuonna 2006 Williams kirjautuikin vieroitukseen. Lahjakas näyttelijä palkittiin Oscar-palkinnolla roolityöstään elokuvassa Will Hunting – syntynyt neroksi.