Rihanna ei häpeillyt pornokaupassa – osti 1 500 dollarilla seksileluja

Viihdeuutiset · Stara.fi

Esquire-lehti rankkasi äskettäin poptähti Rihannan maailman seksikkäimmäksi naiseksi. Hän on puhunut julkisuudessa avoimesti seksuaalisuudestaan ja sänkypuuhistaan ja esimerkiksi kertonut pitävänsä dominoivasta seksistä.

Nyt Rihanna on bongattu shoppailureissulla Pariisissa. Hän suuntasi ensitöikseen ostoksille aikuisten lelukauppaan, eikä lainkaan häpeillyt sinne menoaan. Pornokaupasta mukaan lähti tuotteita peräti 1.500 dollarilla. The Sun -lehden haastatteleman silminnäkijän mukaan Rihanna tiesi tarkkaan mitä hän halusi kaupasta.

Mukaan lähti käsirautoja, tuoksukynttilöitä, alusvaatteita ja sekalaisia seksileluja. Edellisen kerran Rihanna bongattiin seksikaupassa keväällä, kun hän shoppaili Sydneyssä.

Rihanna kertoi äskettäin valinneensa mallikomistus Dudley O’Shaughnessyn musiikkivideolleen, koska uskoi tämän olevan hyvä sängyssä.

Italian Vogue-lehti valitsi äskettäin Rihannan vuoden naiseksi. Rihanna sai kunnianosoituksen musiikkimenestyksestään ja työstään hyväntekeväisyyden parissa. Lehti kehui myös laulajakaunottaren taitoa selviytyä yksityiselämänsä tragedioista pitäen silti uransa kasassa. Rihanna kampanjoi esimerkiksi rintasyöpää vastaan ja auttaa sairaita ihmisiä.

Uusimmat