Eniten ansaitsevat kuolleet listattiin – Albert Einstein tienaa yhä miljoonia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Michael Jacksonin kuolemaa käsittelevä oikeudenkäynti on vielä loppusuoralla, mutta tähti on maannut haudassa jo pian kaksi ja puoli vuotta. Kuollut supertähti on ollut omaisilleen ja levy-yhtiölleen todellinen rahasampo, ja viime vuonna hän olikin eniten ansainnut kuollut ihminen maailmassa.

Talouslehti Forbes on nyt julkistanut vuosittaisen listauksensa, jonka kärjessä komeilee jo toistamiseen Michael Jackson 170 miljoonan dollarin vuosituloilla. Vuotta aiemmin tulot olivat peräti 275 miljoonaa dollaria. Laskusta huolimatta Jackson oli kuitenkin yhä listan ylivoimainen ykkönen, sillä eroa seuraavaan oli 120 miljoonaa.

Toiseksi eniten ansainnut kuollut henkilö oli tällä kertaa rocktähti Elvis Presley, jonka perikunta vaurastui 55 miljoonalla. Kolmanneksi sijoittui supertähti Marilyn Monroe 27 miljoonan dollarin tuloillaan. Viiden joukkoon mahtuivat myös Charles Schultz 25 miljoonan ja John Lennon 12 miljoonan tuloilla. Tiedemies Albert Einstein tienaa edelleen suuria summia, ja viime vuonna hän sai tuloja peräti 10 miljoonaa dollaria, kun Jimi Hendrix jäi seitsemään miljoonaan.

Uusimmat