Myyjä hyökkäsi aseellisen ryöstäjän kimppuun

Nettivideot Ohhoh! · Stara.fi

Kauppojen myyjille korostetaan usein, että ryöstötilanteessa ei tule leikkiä sankaria ja siten riskeerata henkeään. Aina tämä ei kuitenkaan mene perille, ja verkkoon päätyy aika ajoin valvontakameroiden videoita, joissa ryöstäjät saavat ansionsa mukaan jo kaupassa.

Nyt vuorossa on video brittiläisestä marketista, jonne huppariin pukeutunut ryöstäjä hyökkäsi pistooli kädessään. Kaupan myyjä Rasaratnam Rahulan katseli hetken aikaa pistoolin piippua ja lähestyi sitten ryöstäjää, kun tämän huomio herpaantui hetkeksi.





Kuva: YouTube

Yllättäen myyjä hyökkäsi ryöstäjän kimppuun, kaatoi tämän maahan ja riisui aseista. Apuun tuli toinen asiakas, jonka kanssa ryöstäjä saatiin pidettyä paikoillaan kunnes poliisit ehtivät paikalle Sunderlandissa sijaitsevaan kauppaan. Apuna toiminut asiakas sai kauppiaalta pullollisen vodkaa kiitoksena avusta.