Realitysarjoja kiellettiin Kiinassa – tilalle oikeita ohjelmia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Länsimaissa realitysarjojen vyöry on ollut tähän saakka musertava, kun halvalla tehdyt sarjat ovat vallanneet valtaosan kaupallisista televisiokanavista myös Suomessa. Myös esimerkiksi musiikkikanavana aikoinaan aloittanut monikansallinen MTV on nykyisin varsinainen realitykanava.

Kiinassa tilanne on kuitenkin toinen, sillä nyt viranomaiset ovat saaneet tarpeekseen tuhjänpäiväisistä realitysarjoista. Viranomaiset ovat nyt kieltäneet lukuisia erittäin suosittuja sarjoja, koska ne rohkaisevat materialismiin. Kirveen alle joutui esimerkiksi Oletko se sinä? -deittiohjelma ja Supergirl-kykyjenetsintäohjelma, verkkolehti Chinese Net Ease uutisoi.

Nyt realityohjelmien tilalle kaavaillaan uusia yleissivistäviä televisiosarjoja, joissa seikkaillaan muun muassa kotiaskareiden, astronomian, moraalin ja taiteen maailmoissa. Jatkossa kukin televisiokanava saa esittää vain kahta realityohjelmaa. Koko maassa saadaan järjestää vuosittain vain kymmenen Talent-kilpailua. Määräykset astuvat voimaan vuoden vaihteessa.