BB-Netan seksipaljastus yllätti asukkaat

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -taloon tänään uudelleen astellut BB-Netta on sopeutunut nopeasti asukkaiden pariin ja hänkin pääsi heti suorittamaan täysillä viikkotehtävää. Muut asukkaat ovat yrittäneet tivata häneltä tietoja ulkomaailmasta, mutta Netta ei ole kertonut heille mitään luvatonta.

BB-Suvi, BB-Annika ja Netta puuhastelivat kolmestaan tehtävän parissa, kun keskustelu kääntyi jälleen kerran seksiin ja seksielämään. Tanja valitteli, ettei ole saanut seksiä koko tuotantokauden aikana, mutta Netta paljasti panneensa paremmaksi. Hän nimittäin kertoi olleensa jo pitkään selibaatissa.

– Mä oon vaan ollut. Oon ollut kokonaan ilman. Ihan omasta päätöksestä, Netta paljasti.

– Täh? Kauanko oot ollut? Puoli vuotta? Viisi kuukautta? Epäuskoinen Annika ihmetteli.

– En tiedä viitsinkö sanoa. Mut voin sanoa, että kauan. Tän vuoden aikana oon alkanut. Alle puoli vuotta. Mikä päivä nyt on? Yli neljä kuukautta oon ollut, Netta vastasi.

– Onko se tapahtunut vahingossa vai päätösselibaattina? Annika jatkoi.

– Vahingossa. En mä ole mitenkään päättänyt, että äx määrä aikaa. Ei vaan ole ollut ketään sellaista, jonka kanssa olisin halunnut, Netta lopulta paljasti

– Neljä kuukautta selibaatissa? Ohhoh, siihen kuolis. Se ei oo vaan saanut. Turussahan Salarin olisi pitänyt olla ensimmäisenä… BB-Ben ihmetteli asiasta kuullessaan.

– Mulla on ollut pisin selibaatti yhdeksän kuukautta, Annika paljasti.

– Kun mä tulin tänne niin mä sain päivää ennen kun mä tulin tänne, Ben lisäsi.