IL: Poliisi ampui lemmikkikissaa päähän ja heitti metsään

Ohhoh! · Stara.fi

Maailmalla poliisien ylilyönnit ovat nousseet viime aikoina tiiviisti otsikoihin, mutta osataan sitä myös Suomessa. Iltalehti kertoi viikonlopun lehdessään kuinka Äänekoskella poliisit ampuivat löytökissaa päähän ja heittivät kuolleen kissan metsään.

Ohikulkija oli löytänyt ilmeisesti auton alle loukkaantuneen Inkku-kissan ja soittanut poliisit paikalle. Iltalehden mukaan poliisit olivat ottaneet kissan mukaansa ja ilmoittaja oli jäänyt siihen uskoon, että viranomaiset vievät kissan läheiseen elinsairaalaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä kissansa etsinyt omistaja kuuli eläinsairaalassa, ettei lemmikkiä koskaan toimitettu sinne.

Pian tämän jälkeen toinen henkilö toimitti kuolleen lemmikin eläinsairaalaan, kun hänen koiransa oli löytänyt päähän ammutun kissan metsästä. Omistaja vei kissansa poliisilaitokselle, jossa selvisi, että poliisit olivat ampuneet kissan sen sijaan että olisivat toimittaneet sen hoitoon. Ampuja kertoi saaneensa käskyn kissan ampumisesta esimieheltään. Ylikomisario Tuomo Viitaniemi kertoi Iltalehdelle, että hänen mielestään poliisit toimivat oikein. Ammutun kissan omistaja on luonnollisesti toista mieltä.

Uusimmat