Amy Winehouselta julkaistaan uusi levy

Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin traagisesti alkoholimyrkytykseen kotonaan kuollut brittipoppari Amy Winehouse on maannut haudassaan jo jonkin aikaa. Nyt hänen kuolemastaan järkyttyneet fanit ovat saaneet surun keskelle ilouutisia, sillä Amy Winehouse julkaisee vielä haudan takaa yhden levy.

The Sun -lehti uutisoi eilen, että Winehousen julkaisemattomasta materiaalista tullaan koostamaan yksi postuumi albumi. Poptähden isä kertoi perheen kuunnelleen uutta materiaalia ja vaikuttuneen syvästi kuulemastaan. Eräs uusista kappaleista on nimeltään Between The Cheats ja toinen on nimeltään A Song For You. Niistä jälkimmäinen on äänitetty jo vuonna 2009.

Winehousen hovituottaja Mark Ronson työsti vuosia uutta levyä, joka ei laulajan päihdesekoilujen takia valmistunut Amyn eläessä. Nyt jäljelle jääneestä materiaalista on saatu koottua albumi, joka julkaistaan jo joulukuussa. Levyn tuotosta kolmannes ohjataan Amy Winehousen säätiölle.