Suomeen saapuva supertähti luuttusi lattiat ravintolassa: ”Halusin auttaa” – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen hiphop-tähti DMX on paistatellut yleensä otsikoissa rötöstelyjensä merkeissä. Lukuisia kertoja pidätetty tähti on virunut myös vankilassa muun muuassa huumeiden hallussapidosta ja varkaudesta. Nyt riimittelijä kuvattiin hieman iloisimmissa merkeissä faninsa kanssa.

DMX nimittäin yllätti faninsa tekemällä tämän ”likaiset” työt Waffle House -ruokapaikassa. Räppäri oli juhlistamassa Halloweenia eräällä strippiklubilla Etelä-Carolinassa. Sieltä lähdettyään hän haki pientä iltapalaa kyseisestä ruokapaikasta.

Eräs ravintolan työntekijöistä osoittautui tähden suureksi faniksi ja DMX innostuikin saamastaan huomiosta. Räppäri nimittäin nappasi käteensä mopin ja pesi ruokapaikan lattiat siivoushommissa olleen faninsa puolesta. Katso kuvat tästä.

– Olin hyvällä tuulella ja halusin auttaa työntekijää, joka oli tehnyt töitä koko yön, räppäri kertoi TMZ-sivustolle.

DMX, oikealta nimeltään Earl Simmons, julkaisi vuonna 1998 debyyttialbuminsa It’s Dark and Hell Is Hot. Värikkäästä elämästään tunnettu tähti on myös kirjoittanut omaelämäkerran E.A.R.L: The Autobiography of DMX. Hän oli naimisissa 11 vuoden ajan Tashera Simmonsin kanssa, kunnes he erosivat vuonna 2010. Räppärillä on kymmenen lasta, joista neljä ovat yhteisiä tämän ex-vaimon kanssa.

DMX esiintyy 12. joulukuuta Helsingin Tavastialla.