Ohhoh, New Yorkin etsityin graffitimaalari paljastui poliisiksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa jäi taannoin kiinni 35-vuotias perheenisä, joka oli sotkenut ”graffiteillaan” valtavia seinäpintoja Tampereella ja lähiympäristössä. Miestä odottavat nyt valtavat vahingonkorvaukset. Lehtikuvissa nähdyt töherrykset olivat kaukana taiteesta.

Nyt New Yorkissa on saatu vuosikausien tutkinnan tuloksena viimein kiinni kaupungin etsityin graffitimaalari, joka tunnettiin taiteilijanimellä Neo. Poliisit kuitenkin yllättyivät epäillyn henkilöllisyydestä, sillä hän oli ammatiltaan poliisi. Steven Weinbergiksi lopulta paljastunut graffitimaalari oli sotkenut töherryksillään New Yorkin kaupunkia ja metroa yli 30 vuoden ajan.

Neon ”teoksia” nähtiin erityisesti Weinbergin asuttamassa Queensissa, mutta myös muualla suurkaupungissa. Kiinnijäämisen seurauksena selvisi, että mies oli toiminut päivällä poliisina ja yöllä rikollisena tuhoamalla omaisuutta maalaamalla. Taannoin mies jäi eläkkeelle poliisivoimista jalkavamman takia. Nyt häntä odottavat raskaat syytteet vandalismista.

Uusimmat